top of page
maljat.jpeg

Rentouttava äänimatka

OLVI-säätiön tukema pilotti totutettiin vuonna 2023. 

Laulun, äänien, rentoutumisen ja luovan liikkeen keinoin sukellamme sisäiseen maailmaan. Äänimatka on lämmin yhdessä olemisen hetki. Äänimatkan aikana henkilö pääsee luovasti tanssimaan ja soittamaan erilaisia terapiasoittimia kuten rumpu, kristalli- ja tiibetiläiset äänimaljat ja goshikellot. Äänimaailma, liike ja rentoutuminen antavat taianomaisen hetken koko ryhmälle. Äänimatkan tavoitteena on, että osallistuja pääsee yhteyteen itsensä, muiden ja ympäristön kanssa sekä antaa henkilölle työkaluja itsensä rauhoittamiseen ja rentouttamiseen.

Sisältö:

Mitä sointumatka antaa:

• Rauhoittaa

• Antaa iloa

• Auttaa keskittymään

• Kehittää vuorovaikutustaitoja

• Parantaa kehotietoisuutta

• Voi auttaa keskittymivaikeuksista kärsivää ihmistä rauhoittumaan

milo.png

Tuntien sisältö:
Tunnit koostuvat kolmesta osiosta. Helpoista ja leikkisistä ääniharjoituksista, ohjatusta luovasta tanssista ja rentoutumisesta terapiasoittimien parissa. Äänimatkan 1-4 osaa sisältävät mm. eri vuodenajat ja elämän syklisyyden. Tuli, vesi, maa, ilma. Äänimatkan viides osio kasaa kaikki kerrat yhteen ja ryhmän kanssa tuotetaan yhteinen voimalaulu. Sisällöt suunnitellaan ryhmän iän ja muiden tarpeiden mukaisesti.


Yksi ryhmä ohjataan 5 x. (Kesto yhdellä kerralla on 60 min) Yhteensä 5h/ryhmä.
Tavoitteena on ohjata ryhmiä ala-asteilla, ylä-asteilla sekä toisen asteen oppilaitoksissa sekä palvelukodeissa.

 

Tarkemmat yksityiskohdat sovitaan toteutettavan ryhmän kanssa.

Pilotti on OLVI-säätiön tukema ja osallistujille veloitukseton. 

Ohjaajana toimii Johanna Sörli. Johanna on ideoinut ja luonut äänimatkakokonaisuuden auttaakseen ihmisiä rentoutumaan ja löytämään sisäisen voimansa.  

maljat2jpg.jpg

Soita

044-3325967

Lähetä viesti

bottom of page